Mihin suuntaan ihmisoikeustyö on menossa?

Ihmisoikeustyön kenttä on muuttunut merkittävästi viime vuosina. Voidaan väittää, että vaikka monille marginalisoiduille ryhmille poissulkeminen on ollut jo arkipäivää, ihmisoikeusloukkaukset ja laajalle levinnyt syrjintä ovat muuttuneet erityisen räikeiksi.

Ei ole yllättävää, että tässä ilmapiirissä monet nuoret ovat protestoineet hallitusten vaihtamisen puolesta Bangladeshissa, Keniassa, Nepalissa, Madagaskarilla ja viimeisimpänä myös Tansaniassa. Näihin protesteihin, joita ruokkivat pahenevat sosioekonomiset tilanteet näissä maissa – tilanteet, jotka johtuvat myöhäisvaiheen kapitalismin ja neoliberalististen rakenteiden vaikutuksista – on vastattu poliisin lisääntyneillä tukahduttamistoimilla. Monin tavoin tämä heijastaa myös jatkuvia kolonialistisia projekteja, kuten velkojen kasvua globaalin enemmistön maissa tai aktiivisia siirtomaaprojekteja, kuten Palestiinassa.

Rahoitushaasteet ja muuttuvat valtasuhteet

Tässä maisemassa ihmisoikeustyön rahoitus vähenee, erityisesti ruohonjuuritason toimijoille. Esimerkiksi monille sateenkaarijärjestöille, jotka ovat olleet riippuvaisia USAID-rahoituksesta, toiminta pysähtyi täysin ja todennäköisesti sulkeutui rahoituksen jäädyttämisen ja myöhemmän lopettamisen jälkeen. Lisäksi kehitysyhteistyö, erityisesti Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen osalta, on siirtynyt ihmisoikeusperustaisista painotuksista vastavuoroisiin toimenpiteisiin.

Jopa ihmisoikeuskieltä kaapataan nyt tuomioistuimissa ja kansainvälisissä järjestöissä, erityisesti maahanmuuttajia, trans- ja sukupuolinormeista poikkeavia henkilöitä sekä rodullistettuja vähemmistöjä vastaan. Tämä on minulle, ihmisoikeuslakia aktiivisesti opiskelevana, ollut herätys siihen, mihin ihmisoikeustyön on suunnattava, jotta ihmisoikeuksien tavoite – elämän parantaminen kaikille – toteutuisi.

On masentavaa nuorena huomata täydellinen välinpitämättömyys, jota hallitukset ovat osoittaneet näissä kysymyksissä, asettaen etusijalle omat itsekkäät intressinsä ja miljardöörien sekä muiden eliittien edut. Kuitenkin juuri tämä antaa minulle ainakin syyn osallistua tähän työhön, ja toivon, että se inspiroi myös sinua.

Meidän on varmistettava, ettemme anna hallitusten itsekkään ajattelun tulla ainoaksi tavaksi, jolla olemme vuorovaikutuksessa tässä maailmassa. Meidän on kerrottava omat tarinamme, tuettava toisiamme ja oltava läsnä niiden puolesta, joita hallitukset ovat marginalisoineet. Meidän on puhuttava ihmisoikeuksien, sosiaaliturvan ja tiettyjen ihmisryhmien jatkuvaa demonisointia vastaan, usein utopistisen perinteisen menneisyyden nimissä, jota ei ole koskaan ollut olemassa.

Tämä tarkoittaa minulle sitä, että koulutamme itseämme ymmärtämään, miksi olemme tilanteissa, joissa olemme. Esimerkiksi useimmissa Euroopan maissa syynä ei ole maahanmuuttajat, sosiaaliturva tai kehitysyhteistyö, vaan niin sanottujen veronpalautusten laajentaminen ja haluttomuus säännellä liiketoimintaa, erityisesti suuryrityksiä, mikä johtaa matalampiin palkkoihin ja ammattiliittojen tukahduttamiseen. Lisäksi sodankäynnin tukeminen ja rahoittaminen pahentavat näitä ongelmia. Siksi kutsun meitä kaikkia ottamaan ensimmäisen askeleen ja kuulla, lukea ja haastaa itseämme.

Kohti aitoja kumppanuuksia ja uusia rahoitusmalleja

Rahoituspuolella, kun olen työskennellyt sekä KIOSissa että kenialaisten kansalaisjärjestöjen kanssa, tämä tarkoittaa, että tarvitaan entistä enemmän rohkeutta. Kehitysyhteistyötä on pitkään leimannut niin sanottu kansalaisjärjestöityminen (eng. NGOisation), joka on tukahduttanut ruohonjuuritason liikkeet. Tämä ei tarkoita, etteivätkö kansalaisjärjestöt voisi olla muutoksen voima, vaan että meidän on hyväksyttävä tämä kritiikki varmistaaksemme, että resurssit jaetaan tavalla, joka vastaa suoraan palveltavien yhteisöjen tarpeisiin ja hyödyttää niitä.

Esimerkiksi tutkimus globaalin etelän queer-aktivismista on osoittanut, että vain 18 % LGBTIQ-rahoituksesta ohjataan nuorille aktivisteille, jotka usein toimivat ruohonjuuritasolla. Tämän tutkimuksen perusteella Global Philanthropy Project ja Purposeful laativat rahoittajille suunnatun ohjeistuksen, jonka uskon olevan hyödyllinen kaikille ihmisoikeustyön rahoittajille.

Rahoittajille tämä tarkoittaa, että kun hallitukset käyttävät vastaterrorismia ja turvallistamista kansalaisyhteiskunnan tilan tukahduttamiseen, rahoittajien on löydettävä tapoja monipuolistaa, jotta ruohonjuuritason liikkeet saavat tarvitsemansa tuen. Tämä tarkoittaa vaihtoehtoisten rahoituksen jakamisen ja raportoinnin tapojen löytämistä, jotka ovat turvallisia ja vähemmän aikaa vieviä kumppaneille. Se tarkoittaa aitojen, rehellisten kumppanuuksien luomista vallan dynamiikan sijaan. Se tarkoittaa uudelleenarviointia siitä, mitkä järjestöt saavat tukea, mitkä toiminnot jäävät sivuun ja ennen kaikkea sen varmistamista, että ruohonjuuritason toimijat asetetaan etusijalle. Se tarkoittaa, että rahoituksen on tuettava eikä ohjattava järjestöjä siihen, mitä niiden pitäisi tehdä parhaiten. Se tarkoittaa myös ruohonjuuritason toimijoiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden asettamista ensisijaiseksi.

Narratiivien takaisinvaltaus

Tämän lisäksi haluan korostaa, että meissä jokaisessa on voimaa. Vaikka riittävästi rahoitetut ruohonjuuritason liikkeet voivat kantaa osan työstä, meillä kaikilla on rooli. Ensimmäisenä askeleena meidän on koulutettava itseämme ja siirrettävä narratiivia hallitsevista, usein yksilöllisistä kertomuksista kohti hoivan, yhteisön ja kollektiivisuuden kertomuksia. Riippuen omista aloitteistasi, tämä voi olla aika, jolloin osallistumme tähän liittymällä liikkeisiin ja järjestöihin, tekemällä lahjoituksia, tarjoamalla aikaamme vapaaehtoistyöhön ja yleisesti huolehtimalla yhteisöistämme.

Meillä on nyt enemmän kuin koskaan vastuu tukea yhteisöjämme esimerkiksi keskinäisen avun kautta – tuen muoto, jota hallitukset tai järjestöt eivät usein tarjoa. Meillä on poliittinen voima äänestää, protestoida, boikotoida, lakkoilla ja tehdä äänemme kuuluvaksi varmistaaksemme, että oikeutemme turvataan.

Kirjoittaja: John Mutiro
John Mutiro opiskelee tällä hetkellä Åbo Akademin yliopistossa kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia. Hän on aiemmin työskennellyt Kenian National Gay and Lesbian Human Rights Commission -järjestössä ja aloitti harjoittelun KIOSilla syyskuussa 2025.